Tervetuloa osallistumaan keskusteluun tulevaisuuden yhteisöllisestä työelämästä. Tilaisuus on osa tulevaisuuspajojemme sarjaa ja käsittelee luovien alojen erityispiirteitä tällä kertaa erityisesti turvallisuuden näkökulmasta – työllistyminen, verkostot, yhteisö ja identiteetti.
Aika: Perjantaina 21.syyskuuta 2018 kello 13-16
Paikka: Lapinlahden lähde Helsinki
Tulevaisuuden työtä tehdään vapaammassa ja vastuullisemmassa maailmassa. Luovilla aloilla työskennellään uuden työn etujoukoissa. Samaan aikaan yhteiskunnat polarisoituvat, ero turvattujen ja turvattomien välillä kasvaa.
Työn tekemisen muodot ja raamit ovat merkittävästi vapautuneet. Teemme entistä enemmän työtä etänä, itselle sopivin aikatauluin, kansainvälisesti, monenlaisissa verkostoissa ja yhteenliittymissä samanaikaisesti toimien.
Luovan työn tekijän identiteetti on moninaistunut. Samaa henkilöä voi edustaa osuuskunta, management, brändi, palvelu, yritys, sidosryhmä ja verkosto. Lilith on yli kahdenkymmenen toimintavuotensa aikana tarjonnut näille eri tekemisen muodoille työsuhdemuotoisen kodin – tukea, palveluja ja etuja jäsentensä ehdoilla.
Osuustoiminnalla rakennetaan työllisyyttä, perusturvaa ja yhteisöjä. Mitä muuta työn uusi turvallisuus voi tarkoittaa, jotta rohkeat luovien alojen vapaat toimijat saavat jatkossakin toimia ammattimaisesti?
Ohjelma
12.00 Yhteinen lounas, Lapinlahteen Lähteen kahvila
13.00 Tilaisuuden avaus, Tommi Viitamies
Uusi turvallisuus ja luovan alan osuustoiminta
Moderaattori Heikki Masalin
13.15 Alustukset
Uusi turvallisuus yhteisenä, maailmanlaajuisena teemana. Mistä turvallisuus rakentuu tulevaisuudessa?
Jyri Wuorisalo, Human Security Finland
Tulevaisuuden työhyvinvointi, isot kehityskulut.
Tomi Hussi, Työkykyjohtamisen tutkimusjohtaja, Ilmarinen
Taiteilijan työ ja sen turvaaminen luovan työn ytimessä. Miten luovaa työtä tuotetaan kestävästi?
Pia Houni, Vanhempi tutkija, Työterveyslaitos
14.30 Paneelikeskustelu: Inhimillinen turvallisuus ja luovan alan osuuskunta suunnannäyttäjänä
Panelisteina muun muassa: Jyri Wuorisalo, Pia Houni, Tomi Hussi, Matti Johannes Koivu ja Maria Kozulya.
Koonti ja päätössanat
16.00 Tilaisuuden päätös
16.00 Kokkarit ja oheisohjelmaa
Puhujat
Jyri Wuorisalo on Human Security Finlandin perustaja. Hän taistelee inhimillisen hyvinvoinnin puolesta kriisialueilla ja etenkin YK:n 2030-agendan näkökulmasta co-creation -menetelmillä. Jyrin organisaatio on voittanut mm. eurooppalaisen yrittäjyyden edistämispalkinnon vuonna 2016 (European Enterprise Promotion Awards, EEPA).
Tomi Hussi toimii Ilmarisessa Tutkimusjohtajana työkykyjohtamisen alueella. Hussi on parinkymmenen vuoden ajan toiminut työhyvinvoinnin tutkijana ja kehittäjänä. Hän on erityisen kiinnostunut työhyvinvoinnin liiketaloudellisesta merkityksestä.
Pia Houni on Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija. Hänet tunnetaan muun muassa Taiteilijan työ – Taiteilijan hyvinvointi taidetyön muutoksessa -tutkimuksestaan. Tällä hetkellä Houni tutkii hyvinvointia kestävyyden ja jatkuvuuden teemoilla.
Matti Johannes Koivu on muusikko ja toimittaja. Lilithin jäsen hän on ollut pari vuotta. Koivu tunnetaan Ultramariini-yhtyeestä, joka on juuri julkaissut uuden levyn. Muusikkona Koivu esiintyy pitkälti sooloprojektillaan. Toimittajana Koivu on tutkinut tulevaisuutta hitiksi nousseissa kuunnelmasarjoissaan Tulevaisuuksien historia ja Oikeudenmukaisuuksien historia.
Maria Kozulya, Suomen ensimmäisen kuvitusagentuurin Napa Agencyn viestintä- ja asiakaspäällikkö. Työskentelee ammattikuvittajien ja kuvitusta ostavien kanssa vuodesta 2013.
Tommi Viitamies on Lilithin toimitusjohtaja. Hän on ollut Lilithin toiminnassa mukana vuodesta 1997, jäsenenä, hallituksen jäsenenä ja hallituksen puheenjohtajankin toimessa.
Heikki Masalin on Creative Management Finlandin perustaja ja pitkän linjan luovan alan kehittäjä. Hän on ollut Lilithin kehittämisessä ja tulevaisuuden näkymien visionäärinä mukana pitkään, erityisesti kansainvälisestä vinkkelistä. Tällä hetkellä Masalin toimii Lilithin hallituksen puheenjohtajana.
Meistä
Osuuskunta Lillith on luovan alan osuustoiminnan suunnannäyttäjä yli 20 vuoden kokemuksellaan. Osuuskunnat ovat nyt työmarkkinoiden kuuma peruna. Mitä arvoja ja ratkaisuja uuden ajan osuustoiminta voisi ihmisille ja instituutioille tarjota, kun tulevaisuuden työ luodaan yhä enemmän avoimissa verkostoissa? Olisiko siitä jopa inspiraation lähteeksi, kun työhyvinvointia ja sosiaaliturvaa kehitetään?
Tulevaisuuspajat ovat kiinteä osa Lilithin toiminnan kehittämistä. Ensimmäinen tilaisuus järjestettiin keväällä 2013. Tilaisuuksissa Lilith kuuntelee sidosryhmiään ja saa tärkeää tukea osaamisen, hyvien käytäntöjen ja toimintatapojensa kehittämiseen. Aikaisemmissa pajoissa äänensä on antanut kuuluviin moni osuuskuntatoiminnan, luovien alojen ja yhteiskunnan kotimainen ja kansainvälinen asiantuntija ja kehittäjä. Lue raportti.
Ilmoittautuminen
Kerrothan tulostasi niin osaamme varata sinulle paikan ja tarjoiluja.
Netta Norro, netta@lilith.fi, 040 561 8004
Paikka
Lapinlahden Lähde on 150-vuotias mielisairaalana toiminut rakennus on kolmisen vuotta sitten “vallattu” ja muutettu kulttuurikäyttöön. Kiinteistöä hallinnoi puoliksi Suomen mielenterveysseura ja Osuuskunta Tilajakamo. Carl Ludvig Engelin suunnittelema Lapinlahden sairaala valmistui keisarillisesta käskystä 1840-luvulla Suomen ensimmäiseksi psykiatrian sairaalaksi. Sairaalassa on hoidettu muun muassa Aleksis Kiveä. Jean Sibeliuksen veli Christian Sibelius toimi sairaalan ylilääkärinä. Lapinlahti oli sairaalakäytössä vuoteen 2007 asti jonka jälkeen se oli vuosia tyhjillään. Nyt kaupunki ja toimijat ovat peruskorjanneet tiloja ja niistä moni on jo palautettu menneiden aikojen loistoon.