• Lilith
  • Palvelut ja tekijät
  • Jäseneksi?
  • Nyt
  • Kauppapaikka
  • Yhteystiedot
  • EN
  • Lilith 25
Lilith OskLilith Osk
Lilith OskLilith Osk
  • Lilith
  • Palvelut ja tekijät
  • Jäseneksi?
  • Nyt
  • Kauppapaikka
  • Yhteystiedot
  • EN
  • Lilith 25

Lilithistä Osuustoimintakeskus Pellervon jäsen

27.9.2019 Ajankohtaista

Osuustoimintakeskus Pellervon hallitus on hyväksynyt Lilithin jäsenekseen perjantaina 27. syyskuuta. Aivan Pellervon 120-vuotispäivän aattona tehty ratkaisu oli Pellervon mukaan “avaus luovien alojen osuuskuntien suuntaan”. Lilith on Suomen suurimpia luovien alojen henkilöomisteisia yrityksiä.

– Keskeisenä tehtävänämme on toimia jäsentemme työllistäjänä ja tarjota heille etuja sekä laadukkaasti että edullisesti. Kehitämme palveluita, jotka tuovat yhä projektimaisemmaksi muuttuvien työn rakenteiden äärellä turvaa, välittämistä ja toisaalta dynaamista muokkautuvuutta, kertoo Lilithin toimitusjohtaja Tommi Viitamies.

Uusimassa Osuustoiminta-lehdessä Lilith nostettiin myös esiin, pitkään osuuskunnan toiminnassa olleeen hallituksen puheenjohtaja Heikki Masalinin kasvoilla.

Kuva: Riitta Supperi

– Toiminta on vakiintunut. Velaton yritys kestää analyysin. Kasvu tulee suusta suuhun -menetelmällä; ylpeä jäsen herättää muidenkin kiinnostuksen”, Masalin kuvailee.

– Olemme kovatasoisten ammattilaisten yhteisö, mannekiini työelämäkysymyksiin. Toivottavasti malli leviää.

 

Teksti: Netta Norro

Pääkuva: Mikko Törmänen. Lilithin tekijöitä yhteisöllisesti toteutetun Lilith-graffitin äärellä vuosikokouksessa 2018.

 

Tags: PellervoTekijätTyön tulevaisuus

You also might be interested in

Luovan työn tekijöiden tietämystä osuustoiminnan mahdollisuuksista tulee vahvistaa

Luovan työn tekijöiden tietämystä osuustoiminnan mahdollisuuksista tulee vahvistaa

syys 26, 2024

Teksti: Jari Perkiömäki Olen toiminut yli neljä vuosikymmentä free lance[...]

Kaupunkikuvien sarjasta kuvataiteen brändiksi – Jussi Lahtinen

Kaupunkikuvien sarjasta kuvataiteen brändiksi – Jussi Lahtinen

huhti 28, 2021

Metropolis on kuvataiteilija Jussi Lahtisen luoma brändi. Se on kehittynyt[...]

Kotimaista sarjakuvaa – kerrankin lapsille

Kotimaista sarjakuvaa – kerrankin lapsille

elo 23, 2017

Mari Ahokoivun piirtämä ja Kalle Hakkolan tarinoima Sanni ja Joonas[...]

footer
Toimisto
Lilith Osk
Mannerheiminkatu 20 B 104
06100 PORVOO
Y-tunnus 1083883-5
Email: lilith@lilith.fi
Tel: +358 (0)45 617 4114

Laskutustiedot

  • Usein kysyttyä

  • Ota yhteyttä

  • Whistleblowing-kanava

  • Tietosuojaseloste

  • Lilith-intra
Instagram Facebook LinkedIn

© Copyright Osuuskunta Lilith 2022

Prev Next