17.12.2006
CMX-talvipaita 2006 vihdoin kaupassa
CMX painatti taannoisen syystalvisen kehutun minikiertueensa kunniaksi
paidan, jossa on teksti: "Matemaattinen sydän aineettomassa ruumiissa".
Voit tehdä tilauksen täällä. Toivomme myös
saavamme paljon toivotut hupparit pian valmiiksi. Uskossa on hyvä elää,
sanoi heisimato!
6.10.2006
Jussi Johnsson kuvailutulkkaa Taru-galleriassa
Kuluvana syksynä helsinkiläisessä Taru-galleriassa
on muodostunut
perinteeksi näyttelijä Jussi Johnssonin kuvailutulkkaama näyttelykierros
aina kuun viimeisenä torstaina. 26.10. klo 18 ovat vuorossa kuvailut Kaisa
Lekan
ja Sini Purhosen teoksista.
Kuvailutulkki kertoo suusanallisesti sen, mikä jää näkövammaiselta
visuaalisesti aistimatta. Kuvailutulkattu taidenäyttelykierros voi olla
elämys myös näkeville. Taiteen katsomisen kokemista voi prosessoida
kollektiivisesti kuvailun aikana. Taru-galleria löytyy Lasipalatsin ja Kampin
uuden kauppakeskuksen välisestä entisestä linja-autoasemarakennuksesta.
Vapaa pääsy. Katso myös Taru-gallerian
sivuilta.
11.9.2006
Poetry Peep Show ilahduttaa Kirjamessuilla
Miltä tuntuisi joutua
piipkoppiin suosikkikirjailijan kanssa kahden? Niin, että hän
lukisi vain Sinulle tekstiään? Poetry
Peep Show on Helsingin Kirjamessuilla 26. - 29. lokakuuta
Lilithin osastolla (6 p 16). Mukana kotimaan huippuja, ihania
yllätyksiä ja
paljon yhteistyökumppaneita.
4.9.2006
Kuula aktiivisena
Maritta
Kuulalla riittää vientiä uuden levynsä Koko
kirjo ilmestymisen myötä. Kuula vierailee Tv 1:n aamu-tv:ssä tiistaina
5.9. ja Kulttuuriuutisissa viikolla 38. Hän on myös
Yle Q:n Popstudion dj-vieraana torstaina 14.9. klo 12–13,
ja Koko kirjo soi Yle Q:n viikon uudelleenjulkaisuna viikolla
37.
Keikoilla Kuula esiintyy Karvanopat-yhtyeen kanssa Helsingin Tavastialla
19.9., Tampereen yo-talolla 16.11. ja Oulun 45 Specialissa 14.12.
Duona Jyrki Sahlan kanssa Marittaa kuullaan Helsingin Dubrovnik-ravintolassa
26.10., ja Laura Sippola & Tuki -orkesterin solistina hän
on Kanneltalossa 20.9.
Lokakuun 7. päivänä Kuula luennoi beat-kirjallisuudesta
Helsingin yliopiston savolaisessa osakunnassa.
1.9.2006
Yrjänältä uusi kirja
A. W. Yrjänän neljäs runokokokoelma
Mechanema (Johnny Kniga 2006) tulee painosta 4. syyskuuta. Meiltä voit
tilata kirjan jo nyt - nimmarilla varustettuna!
Lisäksi saat kirjan sievästi
kotiin kannettuna.
30.8.2006
A. W. Yrjänä kirjakiertueella
Muusikko,
kirjailija A. W. Yrjänä kertoo
syyskuussa Turun kirjamessuilla ja lokakuussa Helsingin Suomalaisessa
kirjakaupassa uudesta runokokoelmastaan Mechanema.
Yrjänän
neljäs runokokoelma ilmestyy 5.9. Teos
on kymmeneen lukuun jaettu laaja runoelma; kirjoittajan mukaan "omakuva,
itsekritiikki, moderni eepos ja peilejä rikkova automaatti".
Yrjänä esiintyy Turussa pe 29.9. klo 13.40 Lava Fiorella
ja klo 15.30 äidinkielenopettajien osastolla koululaisten haastateltavana
sekä la 30.9. klo 12.20 A-lavalla. Helsingin Aleksin Suomalaisessa
kirjakaupassa hänet nähdään ke 4.10. klo 17.
24.8.2006
CMX:n kesäpaitaa saatavilla vielä pari päivää
Sinulla on mahdollisuus
tilata CMX:n
kesä 2006 -paita maanantaiaamuun
28. elokuuta saakka. Sommaren är kort, kommaren är shirt!
18.8.2006
Maritta Kuula levynjulkkarikeikalla
Kaksikymmenvuotista taiteilijajuhlaansa
viettävä
Maritta Kuula julkistaa tuoreen Koko
kirjo -kokoelmalevynsä (2CD)
keikalla Helsingin Tavastialla 19.9. Keikalla voi Kuulan muusikkouran
helmien lisäksi kuulla Niemisen & Litmasen duoa. Liput
10 €.
Ennakkomyynti Tiketti.
Kuula juhlistaa 20-vuotiskokoelmaansa myös
Tampereen yo-talolla 16.11.
www.marittakuula.fi
17.8.2006
Lilith-tuotantoa Oulun musiikkivideofestivaalilla
Lilithin tuottamat musiikkivideot, CMX:n Uusi
Ihmiskunta (ohj. Anna Kaukinen
ja Ari Talusén) sekä SinKingin Thrill Through the Spine (ohj. Anna
Kaukinen), ovat mukana Oulun musiikkivideofestivaalilla 6.–10.9. kotimaisen
videon
kilpailusarjassa.
Videoita näytetään valkokankaalla ilmaisissa kilpailunäytöksissä päivittäin
– aikataulut näet
Musiikkivideofestivaalin
kotisivuilta.
u
Performanssitaiteen
festivaali Helsingissä
Lilithiin kuuluva näyttelijä Jussi
Johnsson esiintyy
Amorph!06 -performanssitaiteen festivaalilla
teoksella "As if". Teoksen ideana on havainnollistaa "arjen" ja
esityksen hiuksenhienoa eroa, ja Johnsson toteuttaa sen yhdessä videotaiteilija
Pilvi Porkolan kanssa. Sarjan jokainen koe-esitys on edellisen
muunnelma. "As if" nähdään Kuvataideakatemian
galleriassa (Lönnrotinkatu 35) tiistaina 15.8. klo 19.15. Teos
vieraili kesäkuussa Ruotsin Riddarhyttanissa, ja lokakuussa
se matkustaa myös Berliiniin. Lisätietoja festivaalista Amorph!06:n sivuilta.
Uusi toimisto Porvooseen
Lilith avasti toimiston Porvoon Taidetehtaalle.
Porvoosta käsin hoidetaan taloutta ja postimyyntiä. Muut
asiat, kuten hallinto, Poetry Peep Show ja demot hoituvat Helsingin
Kallion toimistossa. Usealla Lilithin työntekijällä
on lisäksi omat työhuoneensa.
Uusia valokuvaajia Lilithiin
Valokuvaajat Ari Talusén ja Timo Turunen
ovat Lilithin uusimmat jäsenet. Turunen työskentelee lisäksi
nettimestari Meri Yrjänän äitiyslomasijaisena.
Jyrki Sahla valmistui äänisuunnittelijaksi
Onnea! Lilith on ylpeä Sahlan ponnistuksista
Stadiassa. Kitaran lisäksi Sahlan hyppysissä pysyy siis
tästä lähtien myös mikrofoni ja nauhuri?
CMX:n huppareita on jäljellä ainoastaan
kokoa S. Syksyn 2005 -paidat ovat nyt loppuneet.
Harvinaisia CMX:n paitoja
ja huppareita
syksyn 2005 kiertueelta
Saimme kauppaamme Aron soittimen takahuoneesta
löytyneet, vihoviimeiset CMX:n syksyn 2005 kiertueen paidat
ja hupparit. Jäljellä vain ihan muutama hikinen (!) kappale:
mallia Lady-fit kokoa M ja XL, mallia Super Premium kokoa M ja ja
hupparia kokoa S. Paita on oikeastaan harvinaisuus, sillä niitä
on painettu vain 40 kpl. Paidat maksavat 24,90 € ja hupparit
41,90 €.
Tee tilauksesi »» täältä.
Lilithistä saatavana nyt viralliset CMX-paidat
Kesäpaita! Niissä lukee CMX ja kuvioitakin
on. Hulppea hopeapainatus rinnassa. Laadukas materiaali. Näitä
T-paitoja ei myydä missään muussa kuin Lilithin netti-
ja keikkakaupassa. Tee tilauksesi »» täältä.
Maritta Kuulan uusi keikkamyyjä -
ja Kuula kiertueelle!
Rocktoimisto Sinisten
Sienten Tero Kosonen aloitti Kuulan
keikkamyynnin. Tällä hetkellä Tero ahkeroi Marittan
syystalven kiertueen kanssa: herkulliseen kokoonpanoon kuuluvat
Marittan lisäksi Heikki Tikka, Pekka Gröhn, Eeva
Koivusalo ja Jyrki Sahla.
Lilith tuotti Suomi-heavyn uuden tulokkaan
SinKingin ensimmäisen musiikkivideon. Pienellä budjetilla
mutta erinomaisen hyvällä fiiliksellä tehty video
on nähtävissä netissä osoitteessa:
http://www.myspace.com/sinking1.
Ohjaus ja käsikirjoitus: Anna Kaukinen (Lilith)
Tuottaja: Hanna Kuosmanen (Lilith)
Kuvaajat: Toni Osolanus, Rinna Härkönen
Tuotantoassistentti: Pööki Hallenberg
Editointi: Vesa-Matti Vainio (Vasara Films)
Tuotantoyhtiö: Osuuskunta Lilith
MARITTA KUULA JA JYRKI SAHLA DUO KEIKKAILEE
HELSINGISSÄ 24.5. ja 8.6.
Ke 24.5. Taidehallin Klubi, (Ainonkatu
3, 00100 Helsinki), Showtime: 22.30, baari avoinna 18.00-02.00
Liput: 5 €
Ke 8.6. Lucky Fellow, (Ruusulankatu
5, 00260 Helsinki) Showtime: 21.30
Vapaa pääsy!
Riikka
Siiralan soolotanssiesitys — AALTO Siirala
on helsinkiläinen tanssitaiteilija ja -opettaja. Lilithissä
hän on toteuttanut lastenteatteri Hippiäistä.
Esitykset Porvoon Taidehallissa (Marja-Liisa Jokitalon
näyttelyn yhteydessä) to 20.4. klo 19 (ensi-ilta ja näyttelyn
avajaiset) sekä la 22.4. klo 14 ja 15.
Esitykset Suomenlinnan Galleria Augustassa la 29.4.
klo 13.45 (lautta kauppatorilta klo 13) ja klo 15.15 (lautta kauppatorilta
klo 14.40)
Vapaa pääsy. Porvoon kulttuuritoimi on
tukenut esitystä.
LILITH SEIKKAILEE esimerkkitapauksena
uudessa yritysoppikirjassa Johan
nyt on markkinat! (WSOY, kirjoittajat Anne Korkeamäki
ja Timo Rautiainen).
LILITHIN JÄSENISTÖ
KASVAA
Osuuskunnan jäseniksi on hyväksytty muusikko Mikko Mustonen
ja dosentti Juhani E. Lehto. Mustonen soittaa pasuunaa, tuubaa ja
baritonitorvea. Hänen vakituinen työpaikkansa on Umo Jazz
Orchestra. Tällä hetkellä hänet voi bongata myös
mm. MTV3:n Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta Sami Pitkämön
orkesterista. Lehto taasen on monipuolinen yliopistomies. Hänen
alansa on mm. kasvatustiede. Lisäksi jäseneksi on kutsuttu
muusikko, kirjailija Jarkko Martikainen (mm. YUP).
TODELLISUUDEN TUTKIMUSKESKUS
(Fin) & NYA FINSKA TEATERN (Swe) YLPEÄNÄ ESITTÄVÄT
OLET TÄSSÄ! - HÄR ÄR
DU!
Esitys erään kansan vaelluksesta. Mukana
myös lilithläinen Jussi Johnsson.
Ohjaus & Dramaturgia: Titta Halinen.
Esiintyjät: Niina Hosiasluoma, Jussi Johnsson,
Kari Mäkinen, Jojo Tuulikki Oinonen, Jukka Korpi ja Markus
Krunegård.
Teatteri Universum (Betania-talo, Perämiehenkatu
13)
ke 29.3 (klo 13 ja 19), to 30.3 (klo 13), pe 31.3 (klo 19) ja
la 1.4 (klo 19)
Lippuvaraukset 09 611 033 (illalla 0400 628 555)
Liput 12/8 ?
"MINÄ OLEN ADOLF EICHMANN"
KOM-TEATTERISSA 17.3. JA 18.3.2006
Lahtelaisen Teatteri Vanhan Jukon
näytelmä "Minä olen Adolf Eichmann" 17.3.
ja 18.3.2006 klo 19 KOM-Teatterissa Helsingissä. Esityksen
nimiroolissa näyttelee Lilithiläinen Jussi Johnsson.
Lippuvaraukset KOM-Teatterin
lipunmyynnistä tai Lippupalvelusta.
LISÄÄ A. W. YRJÄNÄN
SIGNEERATTUJA RUNOKIRJOJA
Lilithin kautta on jälleen saatavana
pieni erä signeerattuja A. W. Yrjänän runokirjoja
Somnia (Johnny Kniga) ja Rota (Like). Somnian hinta on 20 €
ja Rotan 10 € sisältäen postikulut kotimaassa.
Katso tilausohjeet "Kauppa"
-sivulta.
TEATTERIA PORVOOSSA 5.3.2006
Dockteater Det var
en gång.... förevisar:
Den fula ankungen
Antti Larmolan ohjaama, H.C. Andersenin satuun pohjautuva
nukketeatterinäytelmä Ruma ankanpoikanen saa ruotsinkielisen
uusintaensi-iltansa Porvoon kulttuuritalo Grandissa 5.3. kello
14 ja 16.
Esiintyjät: Leena Rehnström
ja Irmeli Holstein
Ohjaus: Antti Larmola (Lilith)
Nuket: Liisu Vartia-Rissanen
Musiikki: Micke Söderström (Lilith)
Lavastus: Mari Immonen (Lilith)
Liput: 5 euroa Grand / Luckan ja
tuntia ennen esitystä
Tiedustelut ja varaukset:
040 727 3774
www.olipakerran....@luukku.com
|